keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Purjeiden kierrättämisellä Itämeri-valistusta Espoon kouluihin

SavetheC Oy ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSSry) ovat sopineet Espoon kaupungin kanssa yhteistyöstä, jonka tavoitteena on kannustaa espoolaisia purjehtijoita kierrättämään vanhat purjeensa. Jokaista kierrätettyä purjeneliötä kohden SavetheC Oy ja PSSry lahjoittavat kaksi euroa Luonto-Liiton Itämeri-lähettilästoimintaan. Purjekierrätys on lähtenyt hyvin käyntiin ja sen ansiosta on rahoitettu jo kymmenen Itämeriaiheista kaksoistuntia pidettäväksi Espoon kouluissa.

Yhteistyön laajuus määräytyy sen perusteella, kuinka paljon Espoon kaupungin alueella sijaitsevien kierrätyspisteiden kautta purjeita kierrätetään. Tuki maksetaan sitä mukaan kun kierrätyspurjeista tehdyt tuotteet saadaan myydyksi.

- Purjeiden kierrättäminen on purjehtijalle hyvin konkreettinen tapa tukea Itämeren suojelua, lisätä nuorten tietoisuutta Itämerestä ja vähentää purjehtimisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Vanhoja purjeita ei missään tapauksessa kannata heittää pois tai varastoida vuosikausia kellarissa, sanoo kierrätyspurjeista uusiotuotteita tekevän SavetheC Oy:n osakas Antti Etelämäki.

Espoon kaupungin alueella olevat kierrätyspisteet sijaitsevat Haukilahden venesatamassa, Kivenlahden venesatamassa ja Suomenojan venesäilytysalueella.

- Espoo - strategia 2009 - 2011 linjaa, että Espoossa halutaan vähentää ympäristöhaittoja. SavetheC:n luoma purjeiden kierrätysmalli on yksi tapa olla edesauttamassa kierrätystä ja lisätä samalla espoolaisten nuorten Itämeritietoisuutta, vahvistaa venesatamamestari Lennart Pettersson.

Luonto-Liiton Itämeri-lähettiläskiertue tarjoaa ylä- ja ammattikouluille sekä lukioille kaksoistunnin mittaisia osallistavia tunteja, jotka ovat ilmaisia kouluille. Tunteja pitävät Luonto-Liiton kouluttamat nuoret kertovat oppilaille Itämerestä ja ihmisen vaikutuksesta siihen.

- Suosituinta tunneilla ovat keskustelut siitä, miten jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa meriympäristön tilaan. Tarvitsemme käytännön esimerkkejä. Toivomme, että SavetheC:n esimerkki purjeiden kierrättämisestä ja Espoon toiminta tukevat ympäristönsuojelun leviämistä yrityksissä ja kunnissa, kertoo Lari Karreinen Luonto-Liitosta

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

SavetheC mukana ECODESIGN-näyttelyssä

SavetheC ja Seos Oy ovat osallistuneet yhdessä EcoDesign-näyttelyyn puusta ja kierrätyspurjeesta tehdyllä tuolilla.

Pohjoismaiden ensimmäinen kansainvälinen EcoDesign-erikoisnäyttely esitteli huippusuunnittelijoiden näkemyksiä siitä, mitä on ekologinen huonekaludesign. Mukaan kutsuttujen suunnittelijoiden tehtävänä oli suunnitella ekologinen tuoli.

SavetheC:n ja Seos Oy:n konseptiasteella tehtyyn tuoliin voit tutustua tästä:
http://www.seos.fi/aino/Concept.html

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Uusia kierrätyspisteitä Turkuun ja Raisioon

SavetheC on sijoittanut kaksi uutta purjeiden kierrätyspisteitä Turkuun ja Raisioon. Kierrätyspisteet sijaitsevat:

- Turun pursiseura (Ruissalon puistotie 316)
- Raision venesatama

Kierrätyspisteet ovat SavetheC:n ja UFFin yhteisiä ja niissä voi purjeiden lisäksi kierrättää myös tekstiileitä.

SavetheC lahjoittaa kaksi euroa jokaista kierrätettyä purjeneliötä kohden Itämeren suojeluun tukemalla Pidä Saaristo Siistinä ry:n toimintaa.