lauantai 19. marraskuuta 2011

SavetheC vuoden yrittäjä Porvoossa

Porvoon Yrittäjät ry valitsi SavetheC:n vuoden yrittäjäksi Porvoossa. Ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa vuoden yrittäjän palkinto annettiin toimintansa alkuvaiheessa olevalle yritykselle. Niin ne ajat muuttuvat!


Vuoden yrittäjä 2011 - SavetheC

SavetheC:n palkitseminen kertoi Porvoon yrittäjien ennakkoluulottomasta ja ajassa kiinni olevasta asenteesta. Suomi tarvitsee paljon uusia kasvuhakuisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Kaikista ei tule kansainvälisiä menestyjiä, mutta kaikkia pitää rohkaista ja tukea. Tuki on erityisen tärkeää silloin, kun suurimmat haasteet ovat vielä edessä ja onnistuminen ei ole kiveen hakattu.


Porvoon yrittäjissä on virtaa! Haikon kartanon perustaja kauppaneuvos Satu Tiivola vastaanotti Porvoon yrittäjien 65-vuotisjuhlagaalassa ansioristin. Ansioristi myönnettiin tunnustukseksi 50 vuotta kestäneestä yrittäjänurasta. Kiitospuheessaan hän tosin totesi, että uraa yrittäjänä on takana jo 61 vuotta. Respect! Kuvassa myös SavetheC:n Hannu ja Antti.

SavetheC kiittää Porvoon yrittäjiä upeasta ja tunnelmallisesta tilaisuudesta Kiialan kartanossa.